Intro | CV | Kirjoittaja | Graafikko | Sanoittaja | Wanted | Yhteistyö

"tekstit joissa on ajatusta"

Sanoilla voidaan ilmaista asioita niin että ne jäävät mieleen koko loppuiäksi. Hyvä slogan herättää ajattelemaan ja haastaa nokkeluudellaan, lisää vettä huhumyllyyn ja aktivoi puskaradioita. Parhaimmillaan slogan pesiytyy kohderyhmänsä kieleen pysyvästi.

Tämä ei kuitenkaan yksin riitä. Tekstiä tarvitaan vielä esitteisiin, kauppakirjeisiin, tiedotteisiin, ilmoituksiin ja www-sivuille, jotka olisi syytä optimoida edes jollain lailla hakukoneystävällisiksi, jotta joku tulisi niihin tutustumaankin. Tiedotteen pitäisi olla, paitsi selkeä, myös kiinnostava. Esite ilman tekstisisältöä on kuin ihminen ilman sielua. Tekstit ovat se asia joissa useimmin säästetään. Silti (lähes aina) juuri teksti sisältää sen tiedon jonka perusteella kuluttaja tekee ostopäätöksen! Ei ole olemassa sääntöä sille kuinka paljon tai vähän sitä on oltava. Varmaa on kuitenkin että sitä pitää olla tarpeeksi. Yhtään myyntiargumenttia ei kannata jättää kertomatta, mikäli tarkoitus on todella myydä jotakin! On myös tärkeää että kirjoittaja osaa puhua kohderyhmänsä kanssa samaa kieltä. Kaupallisen tekstin osalta minuun voi olla yhteydessä työnantajani kautta.

Olen kiinnostunut myös hieman epäkaupallisemmista kirjoitusprojekteista. Teen paljon sanoituksia ja kirjoitan runoa ja proosaa, esseitä, blogeja, arvosteluja ja mihin ikinä tuleekin tilaisuus. Kuunnelmien ja lyhytelokuvien käsikirjoittaminen kiinnostaa myös. Lisäksi luen, editoin ja korjailen mielelläni muiden tekstejä. Pientä maksua vastaan puran ne osiin ja annan palautetta ja korjausehdotuksia parhaan kykyni mukaan, sanoja säästämättä. Minun puoleeni voi siis kääntyä aivan kaikessa kirjoittamiseen liittyvässä, oli sitten kyse käytännön neuvoista tai tilausteksteistä. Ohessa muutama meneillään oleva projekti:

Blogi sanoittamisesta, Uusia yhtyeitä & artisteja, Runoja, SE0, Sanoittamiani lauluja.

sanoittaja @ lyyrica.org