Demoboxiin on koottu sanoittamieni laulujen demoversioita. Jos sinulla on bändi ja haluat jonkun näistä biiseistä keikkaohjelmistoon, laita sähköpostia niin saat nuotit ja sanat. Jos bändisi haluaa sovittaa biisit paremmin itselleen sopivaan muotoon, sekin onnistuu. Joistakin kappaleista on myös mahdollista saada sovitusosuudet.
Demoboxissa olevien biisien uudelleentuottaminen ja jakelu ilman lupaa on kiellettyä, mutta julkinen esittäminen sallittua kunhan esityksestä tehdään asianmukainen Teosto-ilmoitus. Minä ja säveltäjät toivomme myös saavamme palautetta siitä kuinka kappaleet ovat keikoilla uponneet. Lisäksi meille voi esittää toiveita siitä millaisille biiseille olisi jatkossa tarvetta.
Demoboxissa olevat näytteet ovat kokonaisia lauluja, lukuunottamatta muutamia sellaisia kappaleita, joista on tehty kustannussopimus (niistä on kuultavana vain 30sek. klippi). Koko sanoittamieni laulujen repertuaari ei ole täällä edustettuna. Mukana ovat ainoastaan ne biisit, joiden esittelemiseen on myös säveltäjän lupa.
Demoboxin kappaleet on jaoteltu säveltäjän mukaan. Kun solistina on joku muu kuin säveltäjä itse, siitä on maininta kappaleen nimen perässä. Kaikkien laulujen lyriikat ovat minun käsialaani ja kaikista biiseistä on tehty merkintä Teoston rekisteriin.
Avaa Demoboxi (uuteen ikkunaan) tästä linkistä.