Taustoista   Musiikista   Media   Kumppanit  


Arin ominta musiikkia on akustinen folk/rock kevyillä blues-vaikutteilla.

Hänen musiikkinsa on Aitoa, Ihmisläheistä ja välitöntä. Tunnelma ja herkkyys ovat läsnä kaikissa kappaleissa. Hänen lauluissaan voi kuulla vaikutteita mm.  J.J. Calen, Hectorin, Juicen, Kauko Röyhkän, Claptonin tai Bob Marleyn musiikista.

Säveltäjänä ja lauluntekijänä Ari on vahvasti 60-luvun tyylin kannattaja. Biisit syntyvät useimmiten melodia edellä, pianon tai kitaran säestyksellä. Sanat syntyvät musiikin inspiroimana joko omasta tai jonkun yhteistyökumpanin kynästä.  

Jos Arista tekisi tilastopiirakan niin siinä olisi 60 % säveltäjää, 30 % soittajaa ja 10 % laulajaa. Siinä järjestyksessä Ari myös työskentelee. Hän on ennenkaikkea biisintekijä. esiintyminen tulee kakkosena, vaikka se kivaa onkin.  

Osa biiseistä kuuluu omaan repertuaariin ja osaa tarjotaan aktiivisesti muiden keikkaohjelmistoon.

ari @ lyyrica.org / 050 348 2195